Historiaa

Kannanotto Heinolan kokoomusnaisten vuosikokouksesta 2.3.2022: Kela-korvausten leikkaaminen ei lisää tasa-arvoa

Kokoomusnaisten mielestä hallituksen päätös Kela-korvausten leikkaamisesta pitää jättää tekemättä. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee 64 miljoonan euron leikkausta ensi vuodelle. Lääkärinpalkkion korvaus on jäämässä alle kymmenen euron, arvioi Kela. Hallitus hakee tasa-arvoa, mutta Kela-korvauksen pienentäminen tai poistaminen ei lisää tasa-arvoa vaan vaikeuttaa tavallisten ihmisten käyntejä gynekologilla, silmälääkärissä tai hammaslääkärissä, jotka paljolti ovat yksityisen tarjonnan varassa. Päinvastoin Kela-korvausta pitäisi nostaa, jotta tavalliset ihmiset pääsevät tasa-arvoisemmin suositeltuihin säännöllisiin tarkastuksiin.

Yksityisestä lääkärikäynnistä Kela-korvauksia sai vuonna 2019 yli 1,5 miljoonaa suomalaista. Valtion maksamalla 90 miljoonan euron panoksella saadaan n. 1 miljardin euron kokonaisrahoitus. Kela-korvaus onkin yhteiskunnalle edullinen keino rahoittaa terveyspalveluita.

Kela-korvauksen leikkaaminen voi johtaa julkisten palveluiden kuormituksen lisääntymiseen ja kustannusten kasvuun, mikäli yhä useampi siirtyy yksityisestä palvelusta julkisen palvelun jonoon. Erityisesti pienituloisten mahdollisuudet käyttää yksityistä palvelua heikkenisivät entisestään, jos Kela-korvaus poistuu kokonaan.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden kenttä on ennennäkemättömän muutoksen edessä. Koronan vaikutusten ja pidentyneiden hoitojonojen lisäksi koko sote-palveluiden rakenne on uudistumassa, kun palvelut siirtyvät kunnista hyvinvointialueiden hoidettavaksi. Koronan vaikutuksesta hoito- ja palveluvelkaa on kertynyt entisestään. Koronaepidemian kerryttämän hoitovelan purkamiseen tarvitaan mukaan myös yksityisen terveydenhuollon toimijoiden työpanosta.

Kokoomusnaisten mielestä palvelusetelit ja Kela-korvauksen nosto on pidettävä keinovalikoimassa hoitoonpääsyn varmistamiseksi. Hoitoon ja palveluihin on päästävä silloin, kun niille on tarve. Jonossa kukaan ei parane, päinvastoin. Nopeampi hoitoon pääsy ja ihmisten yksilöllisiin palvelutarpeisiin vastaaminen on oltava sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisen lähtökohta. Kela-korvausta kehittämällä ja tasoa nostamalla voidaan varmistaa se, että yhä useampi voi valita itselleen parhaiten sopivan palvelun.

-------------------------------------------------------------------------------------------

Heinolan kokoomusnaiset ry vuosikokouksen kannanotto 7.5.2021

Heinolassa pitää suosia lähipalveluja myös sotesektorilla. Sosiaalisektorilla etenkin perheväkivallan ehkäisy ja poistaminen on esimerkki työstä, jossa paikallinen päätöksenteko ja joustavuus ovat tärkeitä. Eduskunnan käsittelyssä oleva hallituksen sote-uudistus siirtäisi sosiaali- ja terveyspalvelut kunnilta maakunnille. Heinolassa yrittäjät ja kolmas sektori ovat olennainen osa sosiaali- ja terveyspalveluiden systeemiä. Tämän osa-alueen rajoittaminen olisi käsittämätöntä, näin kavennetaan mahdollisuutta hyödyntää Heinolan sote-toimijoiden osaamista ja resursseja, ja tehdä yhteistyötä. Todellisena vaarana on, että kustannukset nousevat ja päätöksenteko karkaa heinolalaisilta, kun tahdin määrää maakunnan pääpaikka.

Keskussairaalaa laajennetaan koko ajan, mutta me heinolalaiset emme halua sanoa hyvästejä hyvälle perusterveydenhuollolle ja myös erikoissairaanhoidon palveluille omassa kaupungissamme. Kaikkea ei voi viedä hyvinvointialueiden keskuskaupunkeihin.

Kokoomuksen kunnallisvaaliteemoissa on soteuudistukseen varautuminen. Tätä haluamme tehdä yhdessä, heinolalaisten etu ja taloudellisuus huomioiden ja kuntalaisia kuunnellen.

Lähipalvelut kunniaan - kuten lähiruokakin!

- Seija Saittakari, pj

--------------------------------------

Kannanotto marraskuu 2019

Heinolan Kokoomusnaiset huolissaan oppilasmäärien vähentymisestä

Heinolan Kokoomusnaiset ovat huolissaan Heinolan oppilasmäärien nopeasta vähenemisestä ja siihen liittyvistä asioista. Syntyneiden lasten määrä on putosi Heinolassa viime vuonna jo alle sadan ja jatkaa laskuaan tulevinakin vuosina. Alentunut syntyvyys alkaa heijastua kohta myös koulujen oppilasmäärissä. Vähennystä tapahtuu usealla sadalla oppilaalla jo viiden vuoden sisään eikä oppilaita riitä täyttämään kaikkia nykyisin käytössä olevia koulutiloja. Kaupungissa on meneillään voimakas koulurakentamisen vaihe ja Kokoomusnaiset on iloinen, että kaupunki satsaa terveisiin monimuolisiin oppimisympäristöihin.

Aloitettujen tai suunnitteilla olevien koulujen kustannusarvio on tämän hetkisen tiedon mukaan  60 miljoonaa euroa. Summa saattaa tästä vielä nousta 10-15 miljoonalla eurolla. Kaupungin velkataakka nousee ensi vuonna 104 miljoonaan euroon. Näiden tosiasioiden valossa Heinola ei kykene enää ylläpitämään kaikkia nykyisiä kouluja, vaan kouluverkkoa on karsittava, jotta kaupunki ylipäätään selviää valtavasta velkakuormastaan. Uudet nyt rakennettavat koulut pystyvät vaivatta ottamaan  pienentyneet kouluikäluokat. Heinolan Kokoomusnaiset toivoo päättäjiltä näiden tosiseikkojen huomioon ottamista kun päätöksiä lähikoina kouluverkosta tehdään.  Pään laittaminen pensaaseen ei nyt auta.

- Seija Saittakari pj